Tehtävä unohtuikin välillä, mutta muistin sen sitten viime vuoden keväällä
eräänä yönä taas kerran valvoessani.
Työ oli melko vaativa ja rakensin jopa pienoismalleja ennen varsinaisen työn aloittamista. Sitä en ole ennen tehnyt. Taisin ottaa työn melko vakavasti.
Suunnittelun lähtökohta oli Taivassalon merellinen sijainti, kuinkas muuten.
Päätin käyttää muotoilussa aaltomuotoa ja siitä ne vaikeudet sitten aiheutuivat. Kantti kertaa kantti on aika helppo, mutta kaarevat muodot ja laminoimalla tehtynä, siinä on haastetta pienelle pajalleni, jossa on rajoitetut mahdollisuudet tehdä mitään vaativia rakenteita.
Jalustan laminoinnissa sain käyttää Mynämäellä sijaitsevan ammattikorkeakoulun puutyöhuoneen viiluprässiä. Pohja oli ehdottomasti oltava suora, muuten homma ei olisi onnistunut siististi. Kiitos siitä koululle ja silloiselle yliopettaja Esko Rihulle.
Ehkä kuitenkin hankalinta oli saada kaikki sähköiset komponentit paikoilleen. Niiden asennus myös hiukan pilasi työn ulkonäköä, valitettavasti.
Koroke valmistui jopa etuajassa ja taisi työn tilaajakin olla tyytyväinen.
Toivottavasti.
Tähän liittämäni kuvat eivät ole kovin korkealaatuisia, mutta kuvataan joskus uudestaan, kunhan saan sopiva taustapaperin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti