Olen Luovuus- ja liiketoimintakurssilla Turussa. Siellä opettelemme mm. brändäystä ja tuotteistamista. Pidämme lyhyitä ns. hissipuheita markkinointimielessä.

Kaiken kaikkiaan kysymys on, miten löytää ne asiakkaat, jotka haluavat ostaa tuotteeni tai palvelun. Toisinpäin ajateltuna, jota kurssila korostetaan, pitäisi löytää tuote tai palvelu, joka tyydyttää asiakkaan tarpeen tai vaikkapa ratkaisee hänen ongelmansa.
Siinä koko liiketoiminnan ydin yksinkertaisuudessaan.

Itse olen ajatellut myyväni mieluummin tuotetta, kuin palvelua. Se on mielestäni jotenkin konkreettisempaa ja olisiko jotenkin perustellumpaa ottaa rahaa siitä, että tarjoaa jonkin fyysisen vastineen. Tiedän, että näin ei ole, mutta siltä vain tuntuu. 

Kyseessä on varmaan sukupolveen liittyvä ongelma. Kun olin nuorempi, maailmaan ilmestyivät konsultit. Heitä pidettiin, jos ei nyt aivan huijareina, niin ainakin epäilyttävinä. Ajateltiin, että puhumisesta ja neuvojen antamisesta ei pitäisi pyytää korvausta. Minua nuorempien polvien kohdalla tämä puhumalla ja neuvomalla tienaaminen ei ole enää mikään ongelma. Sehän on ihan normaalia liiketoimintaa. 

Tietokoneiden kautta ja niitä käyttämällä tapahtuva ansaitseminen on nykyisin aivan normaalia myös, mutta minusta kuitenkin varsin uskomatonta. Miten esimerkiksi jotain pelejä saadaan myydyksi niin valtavia määriä ja aika kalliilla hinnallakin? Pelithän vain koukuttavat ihmisen ja estävät häntä tekemästä jotain ehkä... Hyödyllistä.

Anteeksi pelien kehittäjät ja myös niiden pelaajat, en vain pääse eroon ajatuksesta, että pelien pelaaminen ei niin kovin paljon kehitä ihmiskuntaa, kun paljon tähdellisempääkin tekemistä olisi. Ajatellaan vaikka ylikansoitusta, saastumista, luonnon riistokäyttöä, ilmastonmuutosta, uusiutuvien energiamuotojen käyttöönoton vaikeutta, näin vain alkajaisiksi. Nämä ovat globaaleja ongelmia, joku sanoo, mutta ovat myös kovin paikallisia ja jokaisesta pelejä pelaavasta suomalaisestakin riippuvia asioita. 

Pesukone

Tulipa eilen tilatuksi uusi pesukone verkkokaupasta. Vihdoinkin, sanottiin tuvassa.
Nykyinen kone on hankittu joskus vuonna 2001, ei siis mikään vanha vielä, ja kyllä ottaa ja lämmittää veden, pyörittää molempiin suuntiin, tyhjentää ja linkoaa. Vain ohjelma-askeleesta toiseen siirtyminen tuottaa vaikeuksia.
Käytännössä tämä on tarkoittanut sitä, että jos koneen toimintaa ei ole ollut seuraamassa ja aika-ajoin käsin siirtänyt ohjelmavalitsinta eteenpäin, kone on pyörittänyt pyykkiä viidestä kymmeneen minuuttia ja sitten hiljennyt. Virta pois ja takaisin, ja kuvio toistuu.
Jos valvonnan unohtaa, käy niinkuin aika usein, että aamulla startattu pesu on pahasti kesken vielä illalla. Zero points.
Vika on ollut koneessa jo alun kolmatta vuotta, mutta syystä tai toisesta konkreettisiin toimiin ei ole tullut ryhdytyksi. Jokin aika sitten tuli sentään selvitetyksi, että korjaus saattaisi olla mahdollinen, mutta maksaisi ehkä 350 €, ehkä enemmän. Melkein uuden koneen hinta, takuulla.
Uusi kone ilmestynee pihalle joskus pääsiäisen aikoihin. Sitten on vuorossa ylöskanto ja asennus. Ja vanhan poisvienti. Näihin ei menne ihan yhtä kauaa.

Pesukoneen globaalista merkityksestä kertonee parhaiten Hans Roslingin video

Olin juuri yhteydessä Uudenkaupungin kaupunginarkkitehtiin Leena Arvelaan. Kyse oli kaupungin alueella olevasta kierrätyspisteestä (Ketunpolun piste). Kysyin, mihin käyttöön esim. kerättävä muovimateriaali menee, mutta Arvela ei osannut sanoa varmuudella. Hän uskoi sen menevän kierrätykseen, ei polttoon.

Halusin vakuuttaa hänet siitä, että koska kierrätys edelleenkin on vaikea asia ihmisille Suomessa ja monet suhtautuvat evvk, niin olisi tärkeää, että kierrätyspisteet näyttäisivät siisteiltä ja niissä olisi ainakin asianmukainen valaistus. Lisäksi alue voisi olla aidattu, keräysastiat ehjiä ja hyvässä maalissa, alue voisi olla merkitty siistein ledivaloin valaistuin kyltein jne.

Kaiken kaikkiaan kierrätyspisteen tulisi näyttää siltä, että asialla on väliä. Nykyisin, kun katsoo eri kuntien kierrätykseen osoitettuja alueita ja niillä olevia astioita, ei voi kuin surkutella alueiden ja varusteiden surkeaa kuntoa. Asiassa ei ole edes yritystä. Tulee väkisinkin mieleen eräs itäinen naapurimaa joskus 80-luvulla, kun siellä vierailin. Tämä on totisinta totta Suomessa, eräässä maailman rikkaimmista maista vuonna 2013!

Menin arkkitehti Arvelan kanssa vieläpä niin pitkälle, että kerroin olevani käytettävissä esimerkiksi tämän kyseisen Ketunpolun kierrätyspisteen uudelleensuunnitteluun ja pelkästään kulukorvauksilla, koska asia on minulle henk.koht. tärkeä. Saa nähdä, tapahtuuko mitään...