Keräilyeriä, osa 2

Jokin aika sitten kirjoitin jutun aiemmin hankittujen aurinkokeräinten asennuksesta ja koekäyttöönotosta. Kokemuksia laitteistosta on jo kertynyt sen verran, että on aika laatia väliaikaraporttia.

Elokuun aurinkoisten päivien aikana tuli lopullinen vahvistus, että keräinjärjestelmä oikeasti toimii. Eristämättömän varaajan vesi (900 litraa) lämpeni parhaina päivinä yli 40 asteen, mutta jäähtyi sitten yön aikana kymmenkunta astetta, ja lämpeni sitten taas seuraavana päivänä. Viikon kuluttua kellarissa alkoi olla jo tuskallisen lämmintä...

Koska mitään vuotoja ei ollut havaittavissa senkään jälkeen, kun varaaja yhdistettiin talon vesikiertoiseen lämmitysjärjestelmään ja paine nostettiin normaalille tasolle, oli aika siirtyä seuraavaan vaiheeseen, eli varaajan ja putkiston eristämiseen.

Eristys tehtiin tavanomaisilla solumuoviputkilla ja solumuovilevyllä, jota kävin hakemassa Termonovan tehtaanmyymälästä Inkoosta*. Tässä vaiheessa varaajan ympärillä on 5 cm kerros eristelevyä, mikä tuntuu riittävän melko hyvin. Pientä lämpövuotoa tietysti esiintyy, mikä lämmittää kellaritilaa turhana. Paremman käsityksen asiasta saa sitten talvella.

Ilmojen viiletessä tuli myös testatuksi varaajan toinen käyttötarkoitus, eli lämmityskattilassa lämmitetyn veden siirto varaajaan. Tämäkin toimi kuten piti, jopa paremmin, sillä havaintojen mukaan vesi siirtyi kattilasta varaajaan ja varaajasta kattilaan ns. vapaakierrollakin niin kauan kun lämpötilaeroa oli riittävästi. Yhdysputkistossa olevalla pumpulla neste saadaan tietysti kiertämään vaikka väkisin.

Kaikenkaikkiaan järjestelmä tuntuu toimivan odotusten mukaisesti. Todennäköistä on, että kiinteistön tarvitsema lämmin käyttövesi ja mahdollisesti jopa osa lämmitystarpeesta saadaan katetuksi aurinkokeräimien avulla  keväästä syksyyn.

Tarkempien tulosten saamiseksi järjestelmään on tarkoitus lisätä useampia lämpötilan mittausantureita. Tästä lisää aikanaan.


* Ylimääräiset levyt ovat myytävänä, FOB Rouhu.

Rakentamista, aina vaan

Vähän on vierähtänyt edellisesta jne. No, päätin kuitenkin hieman päivittää saunarakennuksemme tilannetta tänne blogiin.

Tänä kesänä ei paljon tapahtunut. Kirvesmiehet asensivat otsa- ja räystäslaudat kattoon ja peltimiehet tekivät peltikaton. Itse olen rakentamassa vaimon kanssa terassia ja kuvassa näkyvätkin kannatuspilarit.

Terassin ilmestyminen "madaltaa" sopivalla tavalla rakennuksen suurta korkeutta ja aion kyllä käyttää vaikutuksen tehostamiseen muitakin keinoja.

Tämän syksyn aikana on vielä tarkoitus ottaa vasemmalla näkyvä varastotila käyttöön, joka tarkoittaa ovien asennusta, kaikkien aukkojen tilkitsemistä ja ainakin yhden sisäseinän vanerointia sekä hyllyjen asentamista. Pitäisi vähitellen saada varastotila käyttöön.

Vietimme varastossa huviksemme yhden yön ja se oli ihan mukavaa, vaikka käytössämme ollut vanha vuodesohva olikin kova ja kapea. Kissakin ilmestyi aamuyöstä seuraksemme sohvalle. Lämpötila oli ulkona yön aikana alimmillaan +10, mutta sisällä oli peräti +15 astetta. 

Keräilyä

Kevättalvella 2014 Mynämäessä (vai -mäellä?) järjestettiin aurinkokeräinten rakennuskurssi, johon itsekin osallistuin. Kurssilla rakennettiin sarjatyönä kolmattakymmentä ns. tasokeräintä, joista sitten 3 kpl siirtyi Hassulan pihalle asennusta odottamaan. Samalla tuli valtavasti tietoa aurinkokeräinten toiminnasta ja järjestelmästä.

Erinäisistä syistä – kiire, sää, laiskuus jne – johtuen keräimet pysyivät siististi pinottuina koko kesän ja vasta syksymmällä ne saatiin asetetuksi varsinaiseen keruuasentoon, pääosin puusta rakennettuun telineeseen pellon laitaan.

Loppusyksyn ja talven aikana – kiirettähän ei ollut, koska paras säteilykausi oli samalla sekä takana että edessä – tuli sitten asennetuksi niin yhteysputkisto keräimistä kellariin että nesteen liikuttelua ohjaava säätöyksikkö. Ilmalla suoritetun koeponnistuksen perusteella kaikki näytti olevan kunnossa.

Järjestelmän nesteytys siirtyi sitten kuluvan vuoden keväälle. Muutaman viikon ilmaamisen jälkeen neste lopulta kiersi putkistossa pulputtamatta, vuotoja ei ollut havaittavissa ja oli aika siirtyä seuraavaan vaiheeseen eli kerätyn lämpöenergian käyttöön.

Tasolämmönvaihtimen avulla lämpö siirtyy vanhaan varaajaan, jossa aluksi oli käytössä vain yksi käyttövesikierukka, millä voitiin todeta, että järjestelmä toimii. Loppurutistus tapahtui sitten vihdoin vasta heinäkuun alussa, kun varaajaan saatiin toinen kierukka ja kumpikin kytkettiin vesipiiriin ja varaaja täytettiin uudelleen. Systeemi toimi odotetusti, joten oli aika nauttia lasillinen kuohujuomaa.

Vielä on edessä putkituksen tarkistus ja eristys ja varsinkin varaajan eristäminen, jottei päivän aikana kerätty lämpö katoa yön pimeyteen. Ja järjestelmän tarkkailua, kokemusten kirjaamista yms.

Laskelmia energiantuotannosta, kustannuksista yms tehdään sitten aikanaan, mutta alustavasti näyttää hyvältä...

Säätietoa

Säätietoja on Rouhussa kerätty jo vuoden 2001 alusta lähtien. Alkuaikojen grafiikka oli varsin karkeaa, mutta itse asia tuli esille. Historiatietoja on edelleen nähtävillä vanhan aseman sivuilla.

Vanha asema – Huger/Oregon Scientific WM918 – on edelleen toiminnassa, mutta laitteiston tuulitiedot ovat olleet vajavaisia jo vuosia. Tuulennopeusanturin lukemat eivät ole siirtyneet – ilmeisesti viallisen kaapelin vuoksi –  keskusyksikköön enää pitkään aikaan ja suunta-anturikin vaurioitui lopullisesti myrskyssä v. 2014. Anturien sijaintikin on ollut varsin huono, vaikka yhteyskaapeliakin on jatkettu pariinkin otteeseen.

Em. ongelmien takia jo pitkään on ollut mielessä tuulitietojen kerääminen jollain toisella järjestelyllä. Parin epäonnistuneen harjoituksen jälkeen selvisi, että helpoimmalla asia ehkä kuitenkin ratkeaa hankkimalla kokonaan uusi asema.


Jokin aika sitten asia lopulta eteni, kun tuli hankituksi yllättävänkin halpa mutta aiemmissa kokeiluissa varsin toimivaksi todettu uusi sääasema mallia WH-1080 jota myydään useammallakin eri nimellä. Mistään Davis-laatuisesta tuotteesta ei ole kysymys, mutta harrastajakäyttöön kelpaava. Laitteen ulkoanturit (lämpötila ilmanpaine, sade, tuulen suunta ja vauhti) kytkeytyvät keskusyksikköön langattomasti, joten anturit on mahdollista sijoittaa tuuliolosuhteiden kannalta aiempaa huomattavasti parempaan paikkaan.

Mekaanisen asennuksen lisäksi hommaa riitti aseman tietojen saamisessa esityskelpoisina nettisivulle. Vaihtoehtoja datan keräämiseen on useita, mutta aikaisempien kokemusten perusteella käyttöön valittiin weewx -niminen ohjelmisto. Aseman keräämä säädata siirtyy usb-yhteydellä samaan laptop-tietokoneeseen kuin vanhankin aseman tiedot (nämä käyttävät yhä perinteistä sarjaporttia) ja tallettuvat mysql-tietokantaan. Talletetuista tiedoista weewx sitten luo säännöllisin väliajoin web-sivuja ja siirtää ne julkiselle www-palvelimelle. Aseman etusivusta haluttiin karsia pois kaikki turha, joten ohjelmiston mukana tulleita mallisivuja muokattiin jonkin verran, esikuvana käytettiin vanhan aseman sivua. Osa sivun kuvista – mm. sääennustekuva – on edelleen peräisin vanhan aseman sivuilta. Jos se toimii, anna sen olla...

Sääaseman anturit

Toistaiseksi molemmat asemat ovat edelleen käytössä, ja tuulitietoja lukuunottamatta keräävät samoja tietoja. Lopullista sijoituspaikkaa uuden aseman antureille haetaan vielä, tällä hetkellä ne on kiinnitetty parin metrin korkuiseen puutolppaan pellon reunaan yli 50 m päähän kaikista rakennuksista.

Lukemat asemien välillä eroavat toisistaan jonkin verran, mikä osin johtuu anturien erilaisesta sijoituksesta, osin anturivirheistä ja mittausepätarkkuudesta (esim. sisälämpötilalukemissa on n. asteen ero, vaikka keskusyksiköt ovat vain parinkymmenen sentin päässä toisistaan.) Suurin havaittu ero on ilmankosteuslukemissa, jotka eroavat toisistaan huomattavasti, esim. tätä kirjoitettaessa vanha asema kertoo kosteudeksi 44% (sisällä 30%), uusi vastaavasti 73% (42%.) Anturien kalibrointi olisi tarpeellinen tuleva toimi.

Sääasemien sivut:
Uusi asema: http://www.myrskyt.org/rouhunsaaw/
Vanha asema: http://www.myrskyt.org/rouhunsaah/
Muita asemia, säätietoa ym: http://www.myrskyt.org/

Kirjoitin jutun Hesarin mielipidesivuille. Saa nähdä, julkaisevatko. Yritin olla mahdollisimman pidättyväinen... Pakko oli jotain sanoa.

Helsingin Sanomien Kotimaa-osastossa oli 17.4.2015 juttu, jossa turkiseläinten kasvattajain liiton hallituksen puheenjohtaja Kenneth Ingman oli ”suivaantunut” tasavallan presidentin puolison, rouva Jenni Haukion runosta, joka oli aiheeltaan eläinten oikeuksia puolustava.

Runon kirjoittaja ei mm. Ingmanin mukaan elä tässä maailmassa. ”Joka tämän on kirjoittanut, elää satumaailmassa – ottamatta kantaa siihen, kuka runon on kirjoittanut”, oli Ingmanin kommentti. Vielä lisää Ingmanin erikoisesta ajatusmaailmasta: ”Tätä kärsimystä, josta runossa kirjoitetaan, ei ole olemassa. Se on satumaailmasta. Eläin ei ajattele tuolla tavalla.” Jutun mukaan Ingmanin mielestä tuotantoeläimet voivat hyvin. Ne elävät nykyhetkessä, päivän kerrallaan, eivätkä tiedä mitään tulevaisuudesta, eivätkä kärsi oloissaan. Ne tapetaan nopeasti ja kivuttomasti.

Yritän nyt pysyä rauhallisena, vaikka se on vaikeaa. Miten voi aikuinen mies puhua moista soopaa? Uskooko Ingman todella itse näihin juttuihinsa vai onko se vain hänen asemansa tuoma velvollisuus? Mistä hän tietää mitään eläinten kärsimyksistä, tai mitä ne ajattelevat? Joissain maissa ihmisiä kidutetaan tällä hetkelläkin sulkemalla heitä pieniin koppeihin tai häkkeihin. Suosittelen Ingmanille muutaman viikon kokeilua vastaavissa oloissa ja tulemaan sitten kertomaan, miten eläimet eivät kärsi pienissä häkeissään.

Kiitos rouva Jenni Haukio, että otatte rohkeasti kantaa eläinten puolesta. Niin kauan, kuin ihminen kohtelee eläimiä ja muuta luontoa vähempiarvoisena kuin itseään, ei ihmiskunnalla taida olla toivoa hyvästä elämästä. Ihminen, joka ei osaa pitää eläimiä ystävinään, ei osaa olla ihmisenkään ystävä. Olen siitä vakuuttunut. 

  

Pique nique

Nyt on sitten aika ikävää keliä pidellyt. Maaliskuun alkupuoli oli kuitenkin sen verran aurinkoinen ja lämmin, että uskaltauduimme monena päivänä pique niquelle erään pellon laitaan.
Kuten kuvista voi päätellä, retkellä nautittiin myös alkoholia, eli tällä kertaa japanilaista sakea. Se ei ole mitään väkiviinaa, vaan suunnilleen valkoviinin tapaista miedohkoa alkoholijuomaa. Vaimon mielestä siinä on ainakin vesimelonin aromia.
Nämä kuvat on otettu 12.3.

Pilvee, pilvee, pilvee...

Pilvipalveluihin liittyvä kohu ja pahin hypetys alkaa jo olla menneen talven lumioita, niin tavanomaisia ja arkipäivää verkon palveluista on tullut.

Jo jonkin aikaa jatkuneiden Snowden-paljastusten myötä ainakin osa pilvistä on kyllä saanut aika tumman ilmeen. Eikä ollenkaan syyttä. Periaatteelliset ongelmat tietoturvassa rapauttavat luottamusta ja haittaavat palveluiden myyntiä
ja käyttöä.

Suurimmalle osalle käyttäjistä veloituksetta tarjottavien palvelujen konkreettiset edut ja toiminnot ylittävät edellämainitut osin ehkä teoreettisinakin pidettävät haitat, mutta on selvää, ettei tarvita montaakaan todellista esimerkkitapausta tietojen väärinkäytöstä, kun käsitys muuttuu.

Mikä sitten olisi oikea ja turvallinen tapa säilöä ikioma digitaalinen aineisto? Googlen ja Dropboxin palvelut toimivat kiusallisen hyvin, mutta toisaalta arkaluontoisten tietojen vienti asuinmaan rajojen ulkopuolelle ja vieraan lainsäädännön alaisiksi ei oikein houkuta.

Em. syystä olenkin jo jonkin aikaa salannut Dropboxin syövereihin tallennetut kansiot ja tiedostot erikseen. Ajatus oli myös siirtää materiaali hiljaksiin F-Securen Younited-palveluun, mutta prosessi on ja jää kesken. 'On' siksi,
että Younitedin käytettävyys ei ole likimainkaan samalla tasolla esim. Dropboxin kanssa eikä kaikille käyttämilleni alustoille ole saatavilla natiivia client-ohjelmaa. 'Jää' taas siksi, että viime viikolla uutisoitiin , että Younited on myyty amerikkalaiselle Synchronossille, siis suden suuhun tai ainakin pesään. Se siitä ja sen kestävyydestä.

Tuntuu siltä, että ehkä sittenkin on syytä voimallisemmin alkaa valmistella oman pilven käyttöönottoa, koska oma kiintolevykään ei välttämättä ole turvallinen vaihtoehto (IT-viikon artikkeli 17.2.2015)
 
Vaihtoehtoisesti voi tietysti lakata murehtimista mokomaa asiaa kokonaan...

Männäviikon lapinreissulla tuli laavulla kuunnelluksi helmipöllön huhuilua pimeässä metsässä. Hieno ääni (kuuntele), ja otuskin (lajitoverinsa, siis) löytyi täytettynä Naava-keskuksen vitriinistä.

Kevät tulee, oletko valmis?

Sain kunnanjohtaja Vesa Rantalalta tehtäväksi suunnitella ja rakentaa kunnan uusiin tiloihin sopivan puhujakorokkeen. Tämä tehtävänanto tapahtui jo vuoden 2013 loppupuolella.

Tehtävä unohtuikin välillä, mutta muistin sen sitten viime vuoden keväällä
eräänä yönä taas kerran valvoessani.

Työ oli melko vaativa ja rakensin jopa pienoismalleja ennen varsinaisen työn aloittamista. Sitä en ole ennen tehnyt. Taisin ottaa työn melko vakavasti.

Suunnittelun lähtökohta oli Taivassalon merellinen sijainti, kuinkas muuten.
Päätin käyttää muotoilussa aaltomuotoa ja siitä ne vaikeudet sitten aiheutuivat. Kantti kertaa kantti on aika helppo, mutta kaarevat muodot ja laminoimalla tehtynä, siinä on haastetta pienelle pajalleni, jossa on rajoitetut mahdollisuudet tehdä mitään vaativia rakenteita.

Jalustan laminoinnissa sain käyttää Mynämäellä sijaitsevan ammattikorkeakoulun puutyöhuoneen viiluprässiä. Pohja oli ehdottomasti oltava suora, muuten homma ei olisi onnistunut siististi. Kiitos siitä koululle ja silloiselle yliopettaja Esko Rihulle.

Ehkä kuitenkin hankalinta oli saada kaikki sähköiset komponentit paikoilleen. Niiden asennus myös hiukan pilasi työn ulkonäköä, valitettavasti.

Koroke valmistui jopa etuajassa ja taisi työn tilaajakin olla tyytyväinen.
Toivottavasti.

Tähän liittämäni kuvat eivät ole kovin korkealaatuisia, mutta kuvataan joskus uudestaan, kunhan saan sopiva taustapaperin.



 
       

Viime vuoden lokakuussa taiteilijaryhmä Taivaanranta (Kaisu Mustonen, Leena Pylkkkö, Rannveig Steinthórsdóttir ja Pekka Pyykönen) sai valmiiksi Taivassalon kunnan tilaaman taideinstallaation. 

Tilaus tehtiin uusien koulurakennusten ja liikuntahallin rakentamiseen liittyvän prosenttiperiaatteen mukaisesti. Tämä periaate tarkoittaa, että rakennuttava kunta tai valtio hankkii taidetta rakennettaviin tiloihin noin prosentilla hankkeen kustannusarviosta. Meidän tapauksessamme tämä prosenttimäärä oli lähempänä puolta prosenttia, mutta hyvä niinkin.

Installaatio sijoitettiin ylä- ja alakoulun väliseen aulatilaan, joka on kapea, mutta varsin korkea tila. Avajaisia vietettiin 23.10. viime vuonna.

Taideteokseen liittyy vielä tunnistuskilpailu, jossa alakoulun oppilaat saavat tehtäväkseen yhdistää installaatiossa näkyvät mielikuvitukselliset olennot niille antamiimme nimiin. Jokaisen luokan paras suoritus palkitaan.

Installaatiota pääsevät kaikki katselemaan kirjaston aukioloaikoina. Kyseinen aula sijaitsee matkalla kirjastoon, jos mennään koulun pääovesta sisään.

Pysyvät nimikyltit ja taiteilijatiedot asennnetaan paikoilleen, kun kilpailu on ohitse.

Lähetimme tyttären Espooseen

Tyttäremme Jódís Maria muutti jo viime lukukauden alussa Espooseen ja asuu hyvien ystäviemme luona Friisilän omakotialueella.

Perusteena muutolle olivat paremmat koulunkäyntimahdollisuudet hänenlaiselleen "taiteilijalle" ja myös paremmat musiikinopiskelumahdol-lisuudet. Jódís on viihtynyt uudessa kotikunnassaan erinomaisesti ja olen ymmärtänyt, että "sijaisperhe" on myös varsin tyytyväinen järjestelyyn.

Jódís käy koulua samassa koulussa, josta itse kirjoitin ylioppilaaksi vuonna 1974, eli Tapiolan koulua. Minun aikanani koulun nimi oli Tapiolan yhteiskoulu.
Tällä hetkellä opiskelu tapahtuu väistötiloissa, kun varsinainen koulurakennus on melko pitkään kestävässä suurremontissa.

Sello-opinnot jatkuvat Espoon Musiikkiopistossa, jossa myös tuntuu menevän mukavasti nuorekkaan opettajan johdolla.

Matkaa varten tarvitaan tietysti matka-arkku, jonka teimme vaimoni Rannveigin kanssa. Minä huolehdin puutöistä ja hän kuvista. Ohessa muutama valokuva. Jos joku arkusta kiinnostuu, niitä voidaan tehdä useampiakin. Rakenne on koivuvaneria/mäntyrimaa sekä tammea ja pintakäsittely Osmo Color -puuvahaa.

 

Aika kuluu ja ollaan jo tukevasti vuoden 2015 puolella. Uusi vuosikymmenkin pyörähti käyntiin kohdallani. Miltäkö tuntui? No en mennyt nykytermistön mukaiseen paniikkiin, jos en nyt suuremmin hurrannutkaan. 

Olisihan se tietysti mukavampi olla vaikka nelikymppinen, kun tuota tekemistä tuntuu vielä riittävän ja aika siihen senkuin vähenee ja mielestäni kiihtyvällä tahdilla. Olen aivan vakuuttunut siitä, että aika kulkee eri vauhtia eri iässä. Se varmaan liittyy kosmologien jo nykyisin käyttöön ottamaan rinnakkaisten ulottuvuuksien teoriaan.

Sekään ei ole mukavaa, että huomaa ruumiinvoimiensa vähenevän vuosi vuodelta ja aistien heikkenevän. Laseja tarvitaan lukiessa lähes aina ja korvissa suhisee ja vinkuu, ainakin oikeassa.

Mutta, kuten eräs ystäväni hyvin on todennut ja sen ajatuksen haluan omaksua: katse eteenpäin!

Ohessa pari kuvaa saunaprojektistamme näin talven keskellä, jolloin emme
todellakaan rakenna.